ABR Denmarkin blogissa puhutaan ilman tukea istumisen taidosta. Taidon kehittymistä tarkasteltaessa olisikin tehtävä täyskäännös.

ABR-kuntoutuksessa on havaittu kerta toisensa jälkeen, että vaikka ilman tukea istuminen saattaa vaikuttaa vaikeasti vammaisen lapsen kohdalla mahdottomalta tavoitteelta, voidaan kuntoutuksen lähestymistavassa tehdä muutos ja ilman tukea istumisen taito saavuttaa. Tällaisessa lähestymistavan muutoksessa kiinnitetään huomiota niihin toiminnallisiin vaiheisiin, joiden on ilmaannuttava matkan varrella, ennen kuin lapsi pystyy istumaan itsenäisesti.

ABR on kuntoutusmenetelmä, jolla vahvistetaan kehon sidekudosrakenteiden heikkouksia sekä tuki- ja liikuntaelimiä. Tämä rakenteiden korjautuminen näkyy myös toimintakyvyn parantumisena. Mutta mitä kehitysvaiheita lapsen on käytävä läpi, jotta hän osaisi istua itsenäisesti ilman tukea? Millaisia kehitysvaiheita pitäisi tarkastella? Lapsen kehityksen nopeus vaihtelee sen mukaan, miten vaikeasti lapsi on vammautunut. Lievästi vammainen lapsi edistyy niin nopeasti, että vanhemmat tuskin pysyvät perässä. Vanhemmat huomaavatkin yleensä selkeästi havaittavat uudet taidot: lapsi oppii kierähtämään vatsalleen, ryömimään ja konttaamaan. Vaikeasti vammaisen lapsen kohdalla tällaisten kehitysvaiheiden saavuttaminen käy paljon hitaammin.

Yleensä on tapana ajatella, ettei lapsi osaa istua, koska lapsen aivot ovat vaurioituneet ja ne lähettävät virheellisiä signaaleja keholle. Suurin osa kuntoutusmenetelmistä perustuu siihen näkemykseen, että lapsen voi opettaa istumaan tästä huolimatta. Kuitenkin jos lapsen selkäranka on jäykkä, rintakehä hyvin heikko ja jos lapsen koko keho reagoi yhtenä jähmeänä ”pakettina” asennon vaihtoon, lapsen on mahdotonta oppia istumaan ilman tukea, vaikka sitä yritettäisiin kuinka harjoitella pyrkien stimuloimaan aivoja. Tällainen lähestymistapa ei siis vie pitkälle. Onkin tarkasteltava syvällisemmin niitä itsenäisen istumisen osatekijöitä, jotka lapselta puuttuvat. Sitten on laadittava strategia niiden saavuttamiseksi.

Istuessaan lapsi vaikuttaa aloittavan kaatumisliikkeen itse. Hän ei kuitenkaan pysty pysäyttämään kaatumista. Terve henkilö pystyy paitsi aloittamaan liikkeen, myös keskeyttämään sen hallitusti missä tahansa asennossa ja (lähes) millä tahansa nopeudella. Kun cp-vammainen lapsi alkaa kellahtaa istuessaan kumoon, on kaatumisvauhti kiihtyvä. Tämä johtuu siitä, että cp-vammaisen lapsen selkäranka on huomattavan jäykkä ja selkäpuolen faskiarakenteet lyhentyneet. Tuetussa istuma-asennossa nämä rakenteet joutuvat venytyksen kohteeksi, ja kun tuki sitten otetaan pois, jäykät rakenteet pyrkivät palautumaan normaaliasentoonsa ja saavat kaatumisvauhdin kiihtymään. Lapsen keho on kuin taivutettu jousi, joka pyrkii suoristumaan heti, kun taivutusta ylläpitävä ulkoinen voima poistuu. Myös monen terveen ihmisen on vaikea istua lattialla jalat suorana, koska lyhentyneet takareisien lihakset joutuvat venytyksen kohteeksi ja pyrkiessään lepopituuteensa vetävät kehoa makuuasentoon. Terve ihminen pystyy kuitenkin lihasvoimalla ja erityisesti lantion asentoa muuttamalla kumoamaan tämän takareisien voiman. Cp-vammaisella lapsella kehon selkäpuolen kireys on sen sijaan korostunut eikä hänellä ole vastaavaa kehon hallintaa, joten hän kaatuu.

Oppiakseen istumaan ilman tukea lapsen on käytävä läpi monia vaiheita. Ensimmäiseksi hänen pitää pystyä kellahtamaan kumoon ”vapaasti”, ilman kehon liiallista jähmeyttä. Tässä vaiheessa lapsi ei vielä hallitse vakaata istuma-asentoa, mutta spastisuus ja faskiakudoksen jäykkyys ovat alkaneet helpottaa ja faskiakudokset vahvistua ja muovautua uudelleen. Tämä siis kertoo tilanteen parantuneen, muttei tarkoita vielä toimintakyvyn parantumista.

Seuraavaksi lapsen pitää pystyä hidastamaan kaatumisvauhtia. Hän ei pysty vielä keskeyttämään kaatumista kokonaan, mutta jos hän alkaa kellahtaa kumoon, hänen nähdään yrittävän hidastaa vauhtia. Tämän jälkeen lapsi alkaa vähitellen hallita kaatumista joissain asennoissa, muttei kaikissa. Vieläkään lapsi ei osaa istua varsinaisesti ilman tukea, mutta jos hänen asentoaan vaihdetaan, hän ei kaadu avuttomana, vaan pystyy keskeyttämään kaatumisen jossain asennossa istuma-asennon ja selinmakuun välillä.

Sitten tullaan seuraavaan todella merkittävään vaiheeseen, jossa lapsi alkaa tehdä pieniä tasapainottavia liikkeitä ylläpitääkseen aktiivisesti istuma-asentoa. Terveelläkin ihmisellä keho tuottaa jatkuvasti refleksiivisiä, pienen pieniä liikkeitä, jotka tasapainottavat kehon asentoa. Tasapainottavia liikkeitä voi testata itsellään esimerkiksi seisomalla yhdellä jalalla ja sulkemalla silmät. Tässä vaiheessa lähes jokaisella alkaa tapahtua kehon huojuntaa ja pieniä liikkeitä, jotka estävät kaatumisen. Yhdellä jalalla seisoessa huomaa, että nämä liikkeet ovat välttämättömiä: ilman jatkuvaa, refleksiivistä tasapainottelua kaatuminen on lähes väistämätöntä. Terveellä ihmisellä istuma-asento on yleensä niin vakaa, ettei tasapainottavia liikkeitä juuri tapahdu, mutta cp-vammaiselle lapselle istuma-asentokin on monesti niin haastava, että tasapainottelu on välttämätöntä kaatumisen estämiseksi. Tasapainottavien liikkeiden olemassaoloa voi testata lapsen istuessa liikuttamalla hieman yhtä osaa lapsen kehosta, kuten päätä, ylävartaloa tai lantiota. Jos lapsi pystyy palauttamaan liikutetun kehonosan kohti alkuperäistä asentoa niin, että jokin toinen kehonosa pysyy paikallaan tai liikahtaa vastakkaiseen suuntaan, hän kykenee tasapainotteluun. Vaikka lapsi ei osaa vielä istua tuetta täysin itsenäisesti, tällaisen tasapainottelun ilmestyminen kertoo, että lapsi on saavuttamassa ilman tukea istumisen taidon.

Tasapainottelun ilmestyessä lapsen keskivartalo on tietenkin samalla vahvistunut ja muuttunut vakaammaksi, lantion asento on kehittynyt, selkärangasta on tullut liikkuvampi ja vahvempi ja kehonosat ovat alkaneet eriytyä yhä enemmän toisistaan. Myös lapsen ylävartalosta on tullut liikkuvampi, eivätkä raajojen liikkeet vaikuta siihen häiritsevästi. Pään liikkeet ovat alkaneet eriytyä keskivartalosta, rintakehän liike vatsalihaksista jne.

Kehonosien eriytyneiden liikkeiden tuottaminen onkin olennaista, jotta ilman tukea istuminen onnistuu. Jos eri osat – pää, kaula, rinta, vatsanseutu ja käsivarret – liikkuvat kaikki yhtenä jähmeänä pakettina, on liikkeen pysäyttäminen ja tasapainottelu lapselle mahdotonta. Kun kehonosat saadaan eriytymään ja rakenteet vahvistumaan, ei ilman tukea istuminen olekaan enää mahdoton tavoite.

Lue alkuperäinen kirjoitus täältä.