ABR-kuntoutuksen tuki ry

Painonkannattelu

Aktiivisen liikkeen perustana on aina tehokas painonkannattelu eri osatekijöineen. Jos painonkannattelu staattisessa asennossa on mahdotonta, on itsestään selvää, että myös aktiivinen liike on hyvin rajallista. Mitä painonkannattelu tarkoittaa?

Painonkannattelulla tarkoitetaan kehon rakenteiden kykyä kantaa kehon oma paino missä tahansa asennossa. Jos kehossa on kehon syvimpien faskiarakenteiden heikkoudesta johtuvaa kompressionaalista heikkoutta, painonkannattelu on aina puutteellista tai se ei onnistu lainkaan.

Terve lapsi kykenee jo vastasyntyneenä kannattelemaan omaa painoaan seisoma-asennossa ja jopa ottamaan kävelyaskeleita. Vastasyntynyt myös oppii kannattelemaan päätään jo ensimmäisten viikkojen aikana, jos häntä pidetään paljon pystyasennossa, jossa painovoiman vaikutus päähän on pienin. Länsimaissa vauvoja ohjeistetaan pitämään paljon makuullaan, vaikka tässä asennossa painovoiman vaikutus esimerkiksi vauvan päähän on huomattavasti pystyasentoa suurempi ja itsenäinen painonkannattelu vaatii enemmän työtä. Meillä välttämättöminä pidetyt kehitysvaiheet, kuten ryöminen ja konttaaminen, voivat jäädä kokonaan pois kulttuureissa, joissa vauvoja kannetaan paljon ja he lähtevät liikkeelle suoraan kävellen. Seuraava kuvaus vauvan karkeamotorisista kehitysvaiheista on siis kulttuurisidonnainen ja vanhentunut, mutta antaa silti konkreettisen vertailukohdan terveen ja poikkeavasti kehittyvän lapsen taidoista. Kaikilla terveillä lapsilla on luontainen taito kannatella itseään lukemattomissa eri asennoissa makuuasennon ja pystyasennon välillä.

Vaiheittain etenevän kehityksen aikana lapsi alkaa kannatella omaa painoaan yhä enemmän, ja alustaan tarvittavan kontaktipinnan laajuus vähenee vähitellen. Kehitykselle on siis ominaista alustaan tarvittavan kontaktipinnan pieneneminen.

Kehitysprosessia voidaan havainnollistaa seuraavin piirroksin ja valokuvin, jotka on otettu tohtori Emmi Picklerin ja Anna Tardoksen kirjasta Lasst mir Zeit. Kirjassa kuvataan terveen lapsen itsenäistä motorista kehitystä. Kuvista voidaan nähdä, kuinka kontaktipinta alustaan pienenee, kun lapsi vähitellen nousee pystyasentoon.

Tässä kuvassa lapsi makaa selällään - laaja kontakti alustaan

Kyynärnojassa kyljellään

Vatsallaan

Pyörähtää ympäri

Konttaus

Karhukävely

Seisominen

Alla olevassa kuvassa vatsalleen kierähtämisen vaiheessa oleva lapsi nostaa jo käytännössä itsensä lähes irti alustasta.

Seuraavissa kuvissa näkyy, kuinka vartalo tarvitsee yhä vähemmän tukea alustasta, kun sisäisten rakenteiden kyky jakaa ja kannatella painoa kehittyy.

Kehitysprosessi on jatkuva ja dynaaminen, ja liikkeenhallinta voi kehittyä eli uusia taitoja voidaan oppia jatkuvasti koko elämän ajan. Jos lapsen kehossa on kompressionaalista heikkoutta, on hänellä valtavia ongelmia kaikissa painonkannattelun vaiheissa. Kompressionaalisen heikkouden vuoksi jopa rinnan alueen painonkannattelu vatsamakuuasennossa voi olla mahdotonta. Seuraavista kuvista näkyy, kuinka CP-vammaisen lapsen vartalo lysähtää heikkouttaan kasaan:

Samoin voi käydä istuma-asennossa ...

... tai haasteellisemmissa asennoissa, kuten polviseisonnassa.

Jos lapsi ei pysty ylläpitämään tiettyä staattista asentoa, johon hänet asetettu, ei myöskään asennon vaihtaminen dynaamisena liikeprosessina voi onnistua. Liikuntavammaisten lasten tavanomaiseen kuntoutukseen liittyy aina jonkinlaisia toistuvia painonkannatusharjoituksia. Lapsille yritetään opettaa esimerkiksi kylkimakuuasentoa, kyynärnojaa vatsamakuulla ja istuma-asentoa. Kuntoutuksen tulokset jäävät usein etenkin GMFCS-tasojen III, IV ja V lapsilla pelkiksi yrityksiksi: lapsi pysyy toivotussa asennossa muutaman sekunnin, mutta tämän jälkeen sisäinen heikkous ottaa vallan ja lapsi lyyhistyy. Mitä tällöin tapahtuu?

Terveellä henkilöllä suurin osa painonkannattelusta tapahtuu ilman aktiivista lihastyötä. Sen sijaan, että terve ihminen käyttäisi lihasvoimaa esimerkiksi istumiseen tai kyynärpäihin nojaamiseen, kehon kannattelu tulee pääasiassa kehon faskiarakenteista, refleksiivisesti toimivista lihaksista ja sisäelimistä, jotka pitävät passiivisesti kehon vakaana eri asennoissa. Nesteiden ja kaasujen täyttämä sisäinen faskiaverkosto auttaa tervettä ihmistä painonkannattelussa ja vapauttaa lihakset dynaamisiin koordinaatiota vaativiin liikkeisiin. CP-vammaisen lapsen alikehittynyt faskiaverkosto ei pysty vastaavaan passiiviseen kehon kannatteluun, joten lihakset joutuvat töihin: niiden pitää yrittää paikata faskiaverkoston puutteita. Luurankolihakset ovat pitkälle erikoistunutta kudosta, ja ne kuluttavat paljon energiaa ja tuottavat paljon kuona-aineita, josta kehon täytyy päästä eroon. Kun lihaksia rasitetaan liikaa, ne paitsi väsyvät helposti, myös alkavat heikentyä.

Kun lapsen kehon syvimmät faskiarakenteet ovat heikot ja hänet yritetään asettaa painonkannattelua vaativiin asentoihin kuntoutustarkoituksessa, hänen lihaksensa pakotetaan tekemään työtä, johon niitä ei ole tarkoitettu, sillä lapsi joutuu aktivoimaan lihaksiaan painonkannatteluun, toisin kuin terve lapsi, jolla painonkannattelua tukeva lihastoiminta on refleksiivistä. Koska aktivoitavat lihakset on tarkoitettu alun perin dynaamisen liikkeen tuottamiseen, ne väsyvät pian ja antavat periksi, eikä lapsi jaksa ylläpitää asentoa kovin kauaa. Jos lapsi pakotetaan toistuvasti pysymään tietyssä asennossa, lihaksista tulee ennen pitkää spastisempia ja ne lyhentyvät.

ABR-kuntoutuksessa ei harjoitella painonkannattelua eri asennoissa, vaan pyritään korjaamaan lapsen kehon syvimpien faskiarakenteiden heikkoutta. Kun faskiarakenteet vahvistuvat ja niin sanottu kompressionaalinen heikkous korjautuu, parantuu myös painonkannattelu, joka on perusedellytys kaikelle toimintakyvyn edistymiselle.