Kuulumisia kesäkuun 2018 ABR-kurssilta

Kuulumisia kesäkuun 2018 ABR-kurssilta

Sarjassaan 10. ABR-kurssi Helsingissä on saatu nyt päätökseen. Kiitos jaatinen.info että saimme taas Majan käyttöömme. Jaatisen Maja on huippupaikka kurssien pitämiseen!

ABR-kuntoutus vie aikaa, on läsnä perheiden arjessa ja on parhaimmillaan koko perheen yhteinen juttu. Kursseillekin ovat kaikki perheen lapset tervetulleita, koordinaattorin tehtäviin kuuluu tarvittaessa myös sisarusten viihdyttämistä ja Jaatisen Majan monipuoliset lelut pitävät osaltaan huolta osallistujien viihtyvyydestä. Myöskään kouluttajia eivät pienet formulakuskit tauoilla häiritse, arvioita ja sessioita ennen ylimääräiset osallistujat ohjataan toki ulos. Vauvaiän ohittaneet sisarukset voivat osallistua leikin varjolla yhteiseen puuhailuun ja vanhempana he osaavat monesti jo tehdä hyödyllisiä harjoitteita!

Kuvaterveisiä kesäkuun kurssilta:

Kouluttajamme Andres ja Javier sekä kurssilla arvioinneissa avustanut Veera ja koordinaattorimme Minna

Valokuvat ovat tärkeä väline lasten kehitystä arvioitaessa. Kuvia otetaan arvioinnissa satoja ja niiden oikea rajaaminen on tärkeää.

Wrapien suunnittelua.

Harjoitteet tehdään lapsille mukaviksi erilaisia pehmusteita ja asentoa tukevia tyynyjä hyödyntäen.

ABR-kuntoutus on koko perheen yhteinen juttu!

 

Jätä kommentti

Kommentoi

Scroll to Top