Paljon pelätyt lonkkaongelmat ovat CP-vammaisille lapsille yleisiä. Lonkkien sijoiltaanmenoa pyritään ehkäisemään varhaislapsuudesta lähtien esimerkiksi fysioterapialla, seisomatelineen käytöllä, lihaksia lamauttavilla Botox-pistoksilla sekä lihasten ja jänteiden pidennysleikkauksilla. Etenkään vaikeasti CP-vammaisten kohdalla ehkäiseminen ei kuitenkaan aina onnistu, vaan sijoiltaanmenon ja kipujen vuoksi päädytään riskialttiiseen lonkkaoperaatioon.

ABR-kuntoutus on tehokas ja samalla lempeä keino hoitaa sekä lievemmin että vaikeasti vammaisten CP-lasten lonkkaongelmia. Aiheesta on tehty tapaustutkimuskin, ks. linkki

ABR-kuntoutuksessa mukana olevien lonkkaongelmista kärsivien lasten vanhemmat kertovat systemaattisesti lapsensa kipujen helpottaneen ABR-kuntoutuksen aloittamisen jälkeen. Myös röntgenkuvista havaitaan, että lonkkien sijoiltaanmenon eteneminen vähintäänkin pysähtyy ja lonkkien tilanne jopa korjautuu.

Alla esitetään suomalaisen vaikeasti CP-vammaisen pojan (dystoninen triplegia) lonkkakuvat. Ylempi kuvista on otettu 4 vuoden ikäisenä vuonna 2012 ja alempi 9 vuoden ikäisenä vuonna 2017.

Pojan jalat ovat olleet erittäin spastiset vauvaiästä lähtien, ja tätä spastisuutta on hoidettu varhaislapsuudessa useilla Botox-pistoksilla. Poika on saanut fysioterapiaa tiiviisti kolme kertaa viikossa esikouluikään asti, jonka jälkeen määriä alettiin vähentää. Seisomateline otettiin käyttöön 1-vuotiaana, ja sitä käytettiin tunnollisesti ohjeiden mukaan tunti päivässä. Lisäksi vanhemmat pyrkivät aktiivisesti venyttelemään lapsen jalkoja annettujen ohjeiden mukaan. Kaikesta tästä huolimatta lonkkien heikot rakenteet joutuivat antamaan periksi jalkojen kireyden vuoksi niin, että jo ensimmäisissä kuvissa 2 vuoden iässä näkyi siirtymää sivulle. Äidin ihmetellessä, miten tämä voi olla mahdollista, kun perhe oli tunnollisesti seisottanut lasta, venytellyt ja yrittänyt kaikin keinoin ehkäistä asiaa, neurologi totesi, ettei sijoiltaanmenoa voitu estää, vaan lonkat siirtyisivät, jos olisivat siirtyäkseen. Ehkäiseviä toimia (seisomateline, Botox ja venyttelyt) kannattaisi kuitenkin jatkaa. Vuoden kuluttua siirtymää oli tullut jälleen lisää, mutta neljän vuoden iässä (ylempi vuoden 2012 kuva) lonkkien lateralisaatio (siirtymä sivulle) vaikutti pysyneen suurin piirtein samana vuoden takaisiin kuviin verrattuna ollen oikealla 35 astetta ja vasemmalla 32 astetta. Ulospäin pojan lonkat olivat kireät, eivätkä ne avautuneet kunnolla. Pukeminen ja vaippojen vaihto oli ajoittain hankalaa. Tuettu sivuistunta ei onnistunut lainkaan kummallekaan puolelle lonkkien jäykkyyden vuoksi, ja monet tuetut asennot (toispolviseisonta, konttausasento jne.) tuntuivat lapsesta epämukavilta.

Perhe aloitti ABR-kuntoutuksen tammikuussa 2014, ja samalla myös seisomateline jäi pois käytöstä. Myöskään venyttelyjä ei enää tehty. Fysioterapia väheni samaan aikaan ensin 2 kertaan/vko, ja vuodesta 2016 lähtien fysioterapiaa on ollut vain kerran viikossa. ABR-kuntoutuksen ansiosta jalkojen kireydet alkoivat kuitenkin vähitellen helpottaa ja lonkat avautua paremmin. Lapsi alkoi pystyä olemaan tuetuissa asennoissa (sivuistunta molemmin puolin, konttausasento, polviseisonta) tuntematta oloaan epämukavaksi, ja lonkat alkoivat avautua paremmin. Tällä hetkellä lonkkien liikkuvuus kaikkiin suuntiin on suorastaan erinomainen aiempaan verrattuna, eikä ortopedi löytänyt enää syyskuussa 2017 otetusta lonkkaröntgenistä (alempi kuva) mitään huomautettavaa, vaan katsoi lonkkien olevan nätisti paikoillaan. Ortopedin mukaan edes lonkkaröntgenseuranta ei ole jatkossa tarpeen, ellei lonkkien tilanne ulospäin olennaisesti muutu.